Joskus tiivis tila on kaikki mitä tarvitaan. Niin myös Helena Wariksen uudessa dystopiakirjassa Linnunsitoja. Kirjassa on sivuja vain 170, mutta siinä määrässä ehditään kertoa jo huikea tarina.
Maailma on nyrjähtänyt hyvin toisenlaiseksi kuin jollaisena me sen tunnemme. Ihmiset elävät suojassa kurjistuvilta luonnonoloilta valtavissa Kuiluissa, joita hallitsevat Koneet. Valvonta yltää luonnollisesti lähes kaikkiin Kuilujen kolkkiin. Yksilönvapaus on vähissä, valinnat olemattomia.
Yksinäisellä majakkasaarella lähes jatkuvan myrskyn ja koko ajan nousevan merenpinnan armoilla elelee kuitenkin pieni joukko yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneitä kapinallisia. He työskentelevät tunteja laskematta yhteisen hyvän eteen. Heidän joukkoonsa lähtee myös nuori nainen Zemi, joka haluaa karistaa menneet harteiltaan ja päästä uuteen alkuun. Yllättäen Zemin veli ei kuitenkaan tule mukaan, vaan antaa sen sijaan Zemille tärkeän tehtävän saarella suoritettavaksi.
Saaren säännöt ovat varsin yksinkertaiset:
Sazin sana on laki.
Kenenkään ei tarvitse kertoa menneisyydestään.
Kaikkien on tehtävä työtä.
Viestilinnut on pidettävä hengissä.
Vain lintujen avustuksella kapinallisten on mahdollista pitää yhteyttä toisiin tukikohtiin ja suunnitella vallankaappausta ja uutta aikaa maailmassa Koneilta piilossa.
Luottamus joutuu kuitenkin koetukselle, kun salaisuuksia vaikuttaa olevan itse kullakin, eikä rehellisyys peri maata. Zemi joutuu tiukkojen valintojen eteen, kun yhteisön heiveröisenä pysynyt turvallisuudentunne romahtaa.
Waris onnistuu tiiviissä mitassa luomaan todella kiehtovan maailman ja miljöön. Yhteiskunnan järjestys näytetään muttei selitellä puhki (ei lähellekään), henkilöhahmot tuntuvat kokonaisilta, vaikkei heistä kaikkea paljastetakaan ja kapinallisyhteisön sisäiset jännitteet alkavat purkautua vauhdilla, mutta silti tarina ei tunnu hätiköidyltä. Hyvin taitavaa kirjailijalta, pakko todeta.
Tarinan tunnelma on kiehtova ja ahdistava samaan aikaan, ja tarkkana saa olla, jottei menetä olennaisia langanpätkiä. Toimintaa on paljon, eikä laimeita hetkiä tai jaarittelua ehditä kokea. Wariksen visioima maailma on harmaa ja synkkä, mutta silti se sykkii elämää: merivedestä märät kalliot tuntuvat paljaan jalan alla, merituuli tuivertaa nurkissa, villapaidan karhea pinta on suoraan ihoa vasten. Pienillä eleillä ihmiset paljastavat itsestään uusia puolia, ja samalla näkyviin nousevat myös toisten teot, sanat ja ajatukset.
Tälle kirjalle kannattaa antaa aikansa. Se ei ole pitkä, mutta vastapainoksi saa kokonaisen, elävän tarinan.
Helena Waris: Linnunsitoja
Ulkoasu: Sami Saramäki
Otava 2017
170 s.
Kirjastosta.
_________
Toisaalla: Oksan hyllyltä, Evarian kirjahylly
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!